Metsäretkelle ottaisin mukaan langattoman sauvasekoittimen. Sauvalla jauhaa tarvittaessa kahvinpavut nuotiokahvia varten, eikä tarvitse miettiä, toimiiko wlan vai ei, keittiömestari Henri Alén vitsailee.
Hän paljastaa lukeutuneensa sauvasekoittimen suurkuluttajiin muun muassa silloin, kun perheen tytär alkoi syödä kiinteää ruokaa.
Alan ammattilainen toivoo myös, että kodinkoneet olisivat helppokäyttöisiä.
– Koneissa ei saa olla liikaa vipstaakeja ja härpäkkeitä. En kaipaa niihin mitään Ritari Ässän nappulaviidakkoa.
Muotoilu ja väri vaikuttavat niin ikään käyttömukavuuteen. Valkoiset kodinkoneet näyttävät Alénin mukaan nopeasti kulahtaneilta. Toinen varteenotettava seikka on laitteen paino.
– Kokkien ikuisena haaveena on vanhanajan kodinkoneen löytäminen, sillä muoviosat rikkoutuvat ahkerassa käytössä turhan nopeasti. Kodinkoneiden osat valmistettiin aikoinaan jopa pronssista, hän valottaa.
Moottorissa on tietenkin oltava vääntöä. Vatkaustehon on riitettävä suhteellisen isonkin taikinan pyörittämiseen.
– Ciabatta-taikina on esimerkiksi hyvin sitkeä ja haasteellinen vatkata, ja sen pyörittäminen vaatii koneelta paljon.
Innokas mehujen tekijä käyttää mehulinkoa ahkerasti ja kokeilee rohkeitakin yhdistelmiä, kuten appelsiini-basilikaa ja ananas-tilliä.
– Ette ehkä usko, mutta noi yhdistelmät toimii. Kokeilkaa vaikka itse.
Kuuluisa keittiömestari perusti vastikään kolmen muun kollegansa kanssa bistrohenkisen ravintola Murun Helsingin Fredalla.
Miesnelikko lupaa, että Murussa tarjoillaan mutkatonta, enimmäkseen luomusta ja lähiruuasta valmistettua ruokaa lämminhenkisen palvelun siivittämänä.
Kirkas gazpachomehulingolla
10 luumutomaattia
2 kurkkua
2 valkosipulinkynttä
pala varsiselleriä
2 valkosipulinkynttä
1 ruukku basilikaa
2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
1 dl oliiviöljyä
Kuori kurkut ja pilko tomaatit ja sellerit. Yhdistä kaikki aineet ja anna mehustua noin tunti. Aja mehulingolla kirkkaaksi mehuksi.