Isot asiat isoon hallintoon
Pääkaupunkiseudun asukkaat olisivat valmiit luomaan seudullisen hallinnon päättämään isoista, koko seutua koskevista asioista kuten maankäytöstä, asumisesta ja liikenteestä. Parhaillaan näistä hallintomalleista tehdään useita eri selvityksiä, ja johtopäätösten aika pitäisi olla ensi vuoden alussa.
Mielipidetutkimuksen mukaan puolet asukkaista sallisi myös maan hallituksen puuttuvan hallintoratkaisuihin, mikäli kunnat eivät itse pääse siitä sopuun.
Seudullisen hallintomallin luominen on varmasti työn ja tuskan takana, vaikka hallitus siihen puuttuisikin. Ristiriidat kuntien välillä ovat niin suuret, ettei päätösvaltaa mielellään anneta muille toimielimille. Oman säväyksensä tulevalle keskustelulle tuovat ensi kevään eduskuntavaalit, joiden yhdeksi pääteemaksi seudulliset ratkaisut varmasti nousevat.
Oman mielenkiintonsa luo myös mielipiteiden poliittinen kirjo. Kokoomuksen nokkamiehet vastustavat kaksiportaista hallintomallia, mutta puolueen kannattajien selvä enemmistö (62 prosenttia) puoltaa seutuhallintoa. Sosialidemokraattien kannattajat puolestaan ovat nihkeämpiä, vaikka ainakin osa puolueen seudullisesta kärjestä on näkyvästi liputtanut seutuhallinnon puolesta.
Risto Hietanenristo.hietanen@lehtiyhtyma.fi



