Saara Astola noviisien SM-finaaliin
Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Saara Astola luistelee tänä viikonloppuna noviisien SM-finaaleissa Tampereella. Lauantaina luistellaan lyhytohjelmat ja sunnuntaina vapaaohjelmat.
Astola osallistuu ensi kertaa SM-kisaan. Vapaaohjelman musiikkina on Trio Töykeiden Tango Ouh! ja lyhytohjelman musiikkina Jesse Cookin Gipsy. Koreografiat on tehnyt myös Kiira Korven kanssa työskentelevä Nelli Hagman.
Astola kuuluu nuorten maajoukkueeseen. Hänen valmentajansa ovat Eve Uimonen ja Piitu Uimonen.
Noviisien SM-kilpailuun osallistuu 24 luistelijaa. Heidät on karsittu kahdella valintakilpailulla 89 luistelijan joukosta. Astola varmisti paikkansa heti ensimmäisessä valintakilpailuissa marraskuussa sijoittumalla kolmanneksi. Kotimaan valintakisojen lisäksi Saara on menestynyt kansainvälisillä jäilläkin muun muassa Sveitsissä.



