Kata Kinkin kodissa ei voi olla hymyilemättä. Mihin tahansa katsookin, joka puolella on hauskoja yksityiskohtia, värikkäitä seiniä ja suloisia esineitä.
Yksiönsä sisustamisessa Katalle kulmakiviä ovat eettisyys, etnisyys ja retrotunnelma.
– Koti on mulle pesä. Kodin pitää olla sellainen, missä voi rauhoittua, Kata muotoilee.
Hän sanoo nauraen addiktoituneensa kirppareiden kiertelyyn, ja kotonakin on paljon kirpputoreilta löytyneitä tavaroita.
Tarkemmin ajateltuna lähes kaikki kodin tavarat on hankittu käytettynä, muun muassa sohva, nojatuoli, keittiön emalikattilat ja purkit, suihkuverho ja matto.
– Nyt olen myös innostunut retro-kodinkoneista. Käyn kirppareilla viikoittain, Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä ja Helsingissä, Kata kertoo.
Kirppareiden suosimisen taustalla on pyrkimys pois turhasta kuluttamisesta.
– Miksi ostaa uusia tavaroita kun vanhatkin ovat ihan hyviä? Vanhoilla tavaroilla on oma tarina ja historia. Ostan mieluummin kierrätettyä tai teen itse, kuin hankin uusia tavaroita.
Kirppareilla hän kiertelee usein muuten vain eikä niinkään metsästä mitään tiettyä, ja mukavan tavaran nähdessään miettii, voisiko sille olla omassa kodissa käyttöä.
Ohjaustoiminnan artenomiksi Hämeenlinnassa opiskeleva Kata on tehnyt kotiinsa paljon maalauksia ja erilaisia taideteoksia itse.
Luovuus on hänelle tärkeää, ja se näkyy myös kodissa. Eteisessä oleva matto, tv-hylly ja seinää koristavat naamiot ovat kaikki hänen omaa käsialaansa.
Olohuonetta dominoi vihreä väri, joka merkitsee Katalle kasvun ja energian väriä. Keittiössä odottaa lisää ihania kirpparilöytöjä hellan levysuojista lähtien.
Tunnelma on rento, eikä vieras pelkää tahrivansa mattoa.
– Mun mielestä elämän pitää näkyä kodissa. Liian kliinisessä asunnossa en varmasti edes viihtyisi. Yleisin kommentti, mitä kodistani saan, on se että täällä on ihan mun näköistä, Kata hymyilee.
Kata on asunut samassa asunnossa yhdeksän vuoden ajan, ja kodin ilme on muokkautunut vuosien saatossa. Välillä tila meinaa loppua kesken kaikkien kirpparilöytöjen keskellä.
– Seuraavaksi se on sitten varmaan hankittava omakotitalo, Kata nauraa.