Vantaa on toden teolla ostamassa Pakkalassa sijaitsevaa Backaksen kartanoa. Kartanon omistajan Hok-Elannon ja kaupungin edustajat vahvistavat, että neuvotteluja käydään.
– Tosin tänä syksynä asiaan ei ole ehditty palata, kun neuvottelut ovat jääneet kiireisempien asioiden varjoon, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok).
Mäkisen mukaan Vantaa ja Hok-Elanto neuvottelevat suurempaa kokonaisuutta kiinteistönvaihdosta.
– Sen enempää en asiasta tiedäkään, koska olen yrittänyt pitää itseni sivussa tästä. Olen myös Hok-Elannon hallintoneuvoston jäsen, sanoo Mäkinen.
Tällä hän viittaa osuuskauppojen ja kuntien luottamushenkilöiden kytkyistä käytyyn keskusteluun.
Jos kauppa tapahtuu, kartano vaihtuisi todennäköisesti yhteen tai useampaan Hok-Elannon haluamaan liiketonttiin.
– Hok-Elanto on kiinnostunut kauppapaikoista, vahvistaa Vantaan yrityspalvelujohtaja Leea Markkula-Heilamo.
– Erilaisia vaihtoehtoja on puntaroitu, mutta lopullisia neuvotteluja ei ole vielä käyty. Voi olla, että kartanon osto ja kauppapaikat pidetään erillään, hän sanoo.
Markkula-Heilamo uskoo, että kauppa neuvotellaan loppuun syksyn aikana.
Maille saisi golfkentän.”
Hok-Elannon kiinteistöjohtajan
Jari Leivon mukaan osuuskauppa haluaa kartanosta eroon, koska sillä ei ole siellä enää merkittävää liiketoimintaa.
– Pyrimme omistamaan kohteita, jotka liittyvät omaan toimintaamme.
Kartano kutkuttaa Vantaata, koska siitä tulisi jalokivi kaupungin kruunuun, Aviapolikseen.
– Viisi minuuttia lentokentältä ja vartti Helsingin keskustasta, hehkuttavat Backaksen kartanon kotisivutkin.
– Sijainti on tärkein syy ostoon. Kartano on pikantti yksityiskohta Aviapoliksessa, Markkula-Heilamo myöntää.
Kartano sopii Vantaan omistuksiin, sillä rakennuksia ympäröivät pellot on kaavoitettu urheilu- ja virkistyskäyttöön. Joenvarsi on suojelualuetta.
– Maille saisi golfkentän, Markkula-Heilamo miettii.
Rakennukset kiinnostavat kaupunkia vapaa-ajan tiloina päärakennusta lukuun ottamatta.
– Onhan puimalarakennuksessa ollut jo jazz-konsertteja ja kesäteatteria. Aluetoimikunta on kiinnostunut tiloista.
Päärakennus voitaisiin vuokrata ulkopuoliselle ravintolakäyttöön. Muut toiminnot sopivat Markkula-Heilamon mukaan hyvin ympäröiviin maatalousrakennuksiin.
Asuntoja kartanon maille ei juuri ole tulossa – ellei sitten entisten kasvihuoneiden paikalle.
Vantaa omistaa ennestään Håkansbölen eli Hakunilan kartanon, jonka se hankki museotiloiksi 2000-luvun puolivälissä.