Videoherkkuja ja outoja valokuvia

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Mediataiteilija Anu Pennanen työstää parhaillaan viimeistä osaa ostoskeskustrilogiaansa. Päätösosa käsittelee Pariisin ostoskeskusalue Les Halles’ia.

– Siitä tulee videoinstallaatio, jossa on viisi screeniä. Leikkaan videoita Helsingissä, kertoo viime vuosina Berliinissä ja Pariisissa asustanut Pennanen.

Vantaan taidemuseon uudessa päänäyttelyssä on nähtävillä Pennasen trilogian toinen osa, joka on nimeltään Ystävyys. Siihen kuuluu myös valokuvia. Pennanen kuvasi Tallinnassa paikallisia nuoria, päänäyttämöinä olivat Viru-keskus, Maarjamäen muistomerkki, Linnahall, Vanhakaupunki sekä Õismäen ja Koplin asuinalueet.

Neuvostoliiton aikakaudesta ja järjestelmästä siirtyminen Euroopan Unioniin ja erittäin liberaaliin ekonomiseen systeemiin on vaikuttanut nuorten ajattelumaailmaan ja -malleihin.

– Tallinnalaisnuoret ovat vapaita vanhempien sukupolvien menneisyyden taakoista. Nuoret ottavat ostoskeskukset sellaisena kuin ne ovat. Heillä on uteliaisuutta kapitalismin mahdollisuuksia kohtaan, se on heille uutta ja jännää, Pennanen selostaa.

Pariisissa nämä mahdollisuudet on jo nähty.

– Les Halles’lla toiveikkuus on kadonnut. Tilalle on tullut kovuus ja kahtiajako lieveilmiöineen. Siellä näkyy epätoivo.

Pennasen trilogian ensimmäinen osa kuvasi Kampin keskuksen rakennustyömaata.

Näyttelyn nimekkäät ulkomaalaistaiteilijat ovat sarajevolaissyntyinen Danica Daki´ c sekä saksalaissyntyinen Loretta Lux, joka asuu nykyään Monacossa. Etenkin jälkimmäisen hämmentävät ja puhuttelevat lapsikuvat ovat erittäin harvinaista herkkua näillä nurkilla, mutta nyt kuvia on onnistuttu saamaan Vantaalle.

– Luxin valokuvia on nähtävillä vasta toista kertaa Pohjoismaissa. Viime vuonna Tukholman Kulturhuset’ssa oli Luxin retrospektiivinen näyttely, Vantaan näyttelyn konseptista ja kuratoinnista vastaava Vantaan taidemuseon intendentti Anne Kaarna kertoo.

Daki´c on tuonut Myyrmäkeen El Dorado Giessbergstrasse -videoinstallaationsa. Sen päähenkilöinä ovat Hephatan pakolaiskeskuksen nuoret, jotka ovat saapuneet Saksan Kasseliin yksin. Teoksessa he liikkuvat tapettimuseossa.

– Näin kirjassa kuvan El Dorado -tapetista, ja selvitin, missä tämä tapettimuseo on. Myöhemmin löysin pakolaislapset, ja hiljalleen itselleni alkoi selvitä, että nuoret ja tapettimuseo tulevat kohtaamaan hyvällä tavalla, Daki´c sanoo.

Näyttelyyn kuuluu paljon yleisölle tarkoitettuja oheisohjelmistoja, joista saa tietoa taidemuseosta.

Vantaan taidemuseo (Paalutori 3) avoinna ti–pe klo 11–18 ja la klo 10–16. Vapaa pääsy.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.