Vantaankosken hotelli huolestuttaa asukkaita
Vanhan viilatehtaan läheisyyteen Vantaankoskelle suunnitellaan hotellia.
Tilausravintola Kuninkaan lohien yrittäjä aikoo rakennuttaa hotellin nykyisin kokoustilana toimivan vanhan kansakoulun jatkeeksi.
Noin 3 300 kerrosneliön uudisrakennukseen on tulossa 73 huonetta sekä kokous- ja ravintolatiloja. Autopaikkoja on reilusti yli sata.
Tarkoituksena on viedä kestikievari-perinnettä eteenpäin.”– Tarkoituksena on viedä Vantaanjokilaakson kestikievariperinnettä eteenpäin, sanoo yrittäjä Veijo Kantanen.
Kaavamuutos on tulossa kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn syksyllä. Rakennustyöt on yrittäjän mukaan tarkoitus aloittaa jo ensi vuonna.
Kasvava yritys
Vantaa vuokrasi vanhan viilatehtaan Kiinteistö Oy Kuninkaantielle 15 vuodeksi vuonna 2002.
Kaupunki käytti viilatehtaan kunnostukseen tätä ennen noin miljoona euroa.
Kiinteistöyhtiö sitoutui kunnostamaan rakennuksen sisätiloja puolella miljoonalla eurolla. Muuta vuokraa se ei tiloista maksa.
Kaupunki myi Vantaankosken vanhan ruotsinkielisen koulun samalle yhtiölle 2006. Hinta oli puoli miljoonaa euroa.
Yritys perusti tiloihin Kuninkaan kartano -nimellä markkinoitavat kokous- ja juhlatilat.
Ainakin osaa alueen asukkaista suunnitelmat kauhistuttavat.
Voutilassa asuvien Aino ja Sonja Iiramon mukaan paikalle ei pidä rakentaa minkäänlaista hotellia.
– Kuka muu hyötyy hotellin rakentamisesta kuin sen omistaja, kysyy Aino Iiramo.
– Suunnitelmat heikentävät oleellisesti asukkaiden mahdollisuutta käyttää aluetta virkistykseen, sanoo maisema-arkkitehti Sonja Iiramo.
Kuka muu hyötyy hotellin rakentamisesta kuin sen omistaja?”Hänen mukaansa yrittäjä on valloittanut jo nyt koko niemen käyttöönsä.
Kantanen ei allekirjoita kritiikkiä. Hänen mukaansa esimerkiksi hotellin ravintolapalveluista hyötyvät myös kuntalaiset.
Sonja Iiramon mukaan myös hotellin liikenne muodostaisi todellisen ongelman.
Kulku hotellille on mahdollista vain Kuninkaantien kautta.
Kuninkaantie on kapea ja sen perustukset ovat kehnot. Osa tiestä sortui takavuosina Vantaanjokeen.
– Vanhalla sillalla on 3,5 tonnin painorajoitus, joten sitä kautta ei pidä ainakaan huoltoliikennettä ohjata, huomauttaa Iiramo.
Aino Iiramoa huolestuttaa erityisesti pienten koululaisten turvallisuus Kuninkaantiellä. Kevyen liikenteen väylät puuttuvat ja reitti on turvaton jo nyt.
Aluearkkitehti Timo Kallaluodon mukaan henkilöautoliikenne ohjataan sillan kautta, mutta bussit kulkevat hotellilta Kuninkaantietä itään.
Kuninkaantielle ei näillä näkymin olla rakentamassa kevyen liikenteen väyliä.



