Teemu, Saku, Jere, Ville ja Olli, kiitos teille! Kun nämä hienot pelaajat saivat pronssimitalit kaulaan, puuttui taustalta vain Porilaisten marssi. Heidän panoksensa maajoukkueen menestymiseen on ollut valtava. Näissä viimeisissä kisoissa heidän antinsa oli enemmän henkistä. Uusi sukupolvi otti nyt vetovastuun!
Suomen leijonat sai enemmän kuin ennakkoon odotin. Kuolemanpeli voitettiin (puolivälierä), ja jo se käänsi kisat plussan puolelle. Välieräpelin lopputulos oli väistämätön ilman Kiprusofin avausmaalin lapsustakin. USA oli yksinkertaisesti liian kova. Suomi jätti taakseen todella kovia maita ja siitä voimme olla ylpeitä. Valmennus ja pelaajat repivät irti sen, mitä tuosta joukkueesta sai.
Kun katseli Kanadan ja USA:n finaalia, pystyi vain toteamaan, että turnauksen kaksi ehdottomasti parasta joukkuetta oli vastakkain. Pelin tempo, fyysisyys ja taito olivat aivan uskomattomia! Ja mikä kliimaksi: kisojen parhaalle pakkiparille Suter-Rafalski sattuu musta hetki, ja varjojen mailla liikkunut Crosby kiittää ja yllättää kisojen parhaan maalivahdin Millerin helposti. Miksi samalla jätkällä käy tuuri illasta toiseen? Siksi, että hän on maailman paras!