Walesilaissyntyisen Nick Daviesin ensimmäinen kontakti Suomeen tuli 1990-luvun puolivälissä. Hän työskenteli tuolloin Lontoon teatterikeskittymässä West Endissä musikaalien parissa.
– Työskentelin erään teatterituottajan kanssa, ja hän pyysi Jussi Parviaista tekemään Les Misérables -musikaalin Suomeen. Olin projektissa mukana musiikillisena konsulttina. Produktio ei sellaisenaan toteutunut, mutta kun Les Misérables tuli vuonna 1999 ensi-iltaan Helsingin kaupunginteatteriin Kurt Nuotion ohjaamana, olin sen musiikillinen konsultti ja kapellimestari, Davies muistelee.
Hän aloittaa Vantaan viihdeorkesterin ylikapellimestarina ensi vuoden alussa. Davies asuu Helsingissä suomalaisen vaimonsa kanssa, ja he etsivät parhaillaan uutta asuntoa, joka olisi mahdollisesti lähempänä Vantaan konserttitalo Martinusta, joka on viihdeorkesterin kotipesä.
Daviesin ura Suomessa jatkui Helsingin kaupunginteatterin musiikillisena johtajana useita vuosia. Lontoon kuninkaallisen musiikkikoulun kasvatti työskentelee useissa Euroopan maissa sekä Kaukoidässä ja Australiassa. Työsarkaa on löytynyt erityisesti kevyen klassisen musiikin ja musikaalien parista.
– Halusin alussa työskennellä West Endissä, koska kapellimestarina on vaikea kehittyä, jos ei saa jatkuvasti työskennellä muusikkojen kanssa. Heiluttamalla tahtipuikkoa peilin edessä ei kehity. West Endissä sain työskennellä soittajien kanssa tiiviisti.
Viihdeorkesterille kansainvälisiä ulottuvuuksia omaava ylikapellimestari on hyvästä, koska Daviesin kautta pääsee paremmin ”kartalle” muuallakin kuin Suomessa.
Daviesin työtä on osallistuminen orkesterin ohjelmiston linjaukseen.
Heiluttamalla tahtipuikkoa peilin edessä ei kehity.”
– Alkuvuodeksi teemme Beatles-konsertin, jossa soittaa myös rockbändi. Olen johtanut vastaavanlaisia konsertteja Lontoon Royal Albert Hallissa. Sinfoniaorkesteri yhdistettynä rockiin tai vaikka swingiin on minulle mieluinen yhdistelmä, Davies kertoo.
Hän toivoo, että viihdeorkesteri voisi matkata useammin ulkomaille. Finnairilla pääsisi suoraan vaikka Kiinaan.
– Myös Finlandia-talo voisi toimia konserttipaikkanamme: Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri muuttavat Musiikkitaloon.
Davies toivoo, että viihdeorkesterin muusikot kokisivat hänet uutena mahdollisuutena, jännittävän ohjelmiston tuojana.