Tupakointi koettelee naapuruussuhteita

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Parvekkeella tupakointi ja savun ajautuminen naapuriasuntoihin nousi kesähelteillä puheenaiheeksi, kun ikkunat ja parvekkeiden ovet oli pidettävä auki, jotta ilma kiertäisi edes vähän.

Toimitukseen tulleissa yhteydenotoissa on valiteltu savua ja hajua, jotka koetaan häiritseviksi ja jopa sietämättömiksi.

Yleinen kiukunaihe tuntuu olevan se, ettei mitään ole tehtävissä, jos parvekkeella, terassilla tai vaikkapa ikkunan alla tuprutellaan ahkerasti.

Ongelmaan on vaikea puuttua, mikä tarkoittaa sitä, että asia pitää ratkaista naapureiden kesken tai jotenkin taloyhtiön sisällä.

Jos keskustelu ja sovittelu eivät auta, ollaan ikävä kyllä pian naapurin kanssa ilmiriidoissa.

Kannattaa myös muistaa, että tupakointi ei ole rikos.

Kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa asuva lukija kertoo saaneensa tupakoinnin makuuhuoneensa ikkunan alla loppumaan vasta, kun isännöitsijä laittoi hänen pyynnöstään tupakointikiellosta kovat ukaasit porraskäytävän ilmoitustaululle.

Toinen lukija kertoo, että ongelma poistui vasta, kun parvekkeella ahkerasti tuprutellut naapuri muutti pois. Keskusteluyritykset naapuri oli kuitannut yrmeällä katseella.

Ravintoloissa ei saa enää polttaa ja harva polttaa enää kotonaankaan sisällä. Se tarkoittaa sitä, että yhä useampi polttaa parvekkeella, terassilla tai pihalla.

Suomalaisten keskustelu- ja sovittelutaidot sekä terveen järjen käyttö ovat siis jatkossakin koetuksella.

Jyrki Kortelainen

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.