Siitä on jo 15 vuotta, kun Suomen suurin nuorten bändikatselmus, Ääni ja Vimma, järjestettiin ensimmäisen kerran. Äänen ja Vimman toteuttavat Helsingin, Vantaan ja Espoon nuoriso- ja kulttuuritoimet yhdessä paikallisten elävän musiikin yhdistysten kanssa.
Musakatselmuksesta menestykseen ovat viime vuosina ponnistaneet esimerkiksi Pintandwefall, Turisas, Collarbone, Smak, Sara, Home Junior ja Wedding Crashers -bändit. Viimeksi mainittu vantaalaistaustainen bändi nappasi voiton vuoden 2009 finaalissa huhtikuussa.
Tänä vuonna Äänen ja Vimman osallistumisikäraja on nostettu takaisin alkuperäiseen, eli mukaan voivat ilmoittautua kaikki 15–25-vuotiaat. Vielä viime vuonna yläikäraja oli 20 vuotta. Tänä vuonna mukaan mahtuu 140 ensimmäiseksi ilmoittautunutta bändiä. Katselmukseen voivat ilmoittautua yhtyeen kokoonpanosta ja musiikkigenrestä riippumatta kaikki ne bändit, jotka eivät ole julkaisseet levyä ja joilla ei ole levytyssopimusta.
Ilmoittautuminen alkaa 8. helmikuuta ja päättyy 12. helmikuuta tai heti, kun osallistujamäärä on saatu täyteen. Alle 15-vuotiaiden Junnuvimman ilmoittautuminen on käynnissä helmikuun ajan.
Juhlavuonna bändikatselmuksen ohjelmassa on myös 15-vuotisjuhlaklubi, musaklinikoita ja yllätysesiintyjiä vuosien varrelta. Lisäksi tapahtuman historiasta tehdään 15-vuotisjuhlanäyttely, jossa vuosien takaiset julisteet, kuvat ja tunnelma pääsevät esiin.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.nuoriso.hel.fi/aanijavimma.