Vantaan kaupunkijuhlan kirkkain tähti on tänä vuonna Anna Abreu. Vuoden 2007 Idols-kilpailusta menestykseen ponkaissut vantaalaislaulaja esiintyy lauantaina 15. toukokuuta Tikkurilan kaupunkijuhlalavalla.
Maksuttomassa konsertissa esiintyvät kolme albumia julkaisseen Abreun lisäksi Raappana & DJ Leimasin, the Grammers, Doom Unit ja the Wrecking Queens.
Vantaan kaupunkijuhla järjestetään kolmannen kerran 12.–16. toukokuuta. Viisipäiväinen kaikkien vantaalaisten yhteinen juhla sijoittuu Vantaan syntymäpäivän (15.5.) yhteyteen.
Päivien aikana on tarjolla ohjelmaa koko perheelle muun muassa pomppulinnoista lasten suosikkibändiin Hevisaurukseen, Virve Rostiin ja Menneisyyden Vankeihin sekä urbaaneihin katutansseihin Tikkurilan Asematiellä.
Kaupunkijuhlan ohjelmalehti jaetaan vantaalaistalouksiin toukokuun ensimmäisellä viikolla.