Leskirouvain juttuja

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Vielä kerran nähdään Teatteri Vantaassa Vantaan Työttömien teatteriryhmän näytelmä Kultatytöt, jonka on ohjannut Mira Kivilä. Teatteriryhmä kantaa ylpeänä ironista nimeä Joutavat. Vantaan Työttömät on perustettu vuonna 1993 auttamaan työttömiä, se toimii henkireikänä ja virikkeenä, jotta työttömät saisivat otteen pysymään ja löytäisivät mahdollisesti jopa uuden suunnan elämälle työttömyyden riivatessa. Teatteriryhmä on perustettu niin ikään henkireiäksi.

– Vuosien saatossa on ollut lukuisia esityksiä, joista voisin mainita esimerkiksi Oprin ja Deluxean, jota kävimme toissa syksynä esittämässä Espanjassa eläkepäiviään viettäville. Deluxea nähtiin myös Teatteri Vantaan Silkkisalissa, kertoilee Vantaan Työttömät ry:n toiminnanohjaaja Tuula Saastamoinen.

Hänellä itsellään on myös rooli Kultatytöissä, joka on hersyvä ja koskettava Ivan Menchellin kirjoittama tarina. Se kertoo aviopuolisonsa menettäneiden ystävätärten elämästä. Leskirouvat muistelevat ja ruotivat avioliittojaan ja etsivät uutta suuntaa. Löytyykö uusia mahdollisuuksia? Kuinka jälleenrakentaa elämäänsä? Mitä sitten, kun kuvioihin astuu mies?

Kultatytöt Teatteri Vantaassa (Tikkurilantie 44) la 13.3. klo 19.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.