Rokotukset ja vakuutukset kuntoon ennen reissuun lähtöä

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

THL:n tartuntatautien torjuntayksikön terveydenhoitaja Eeva Pekkanen muistuttaa matkailijaa tarkistamaan kohdemaahan suositellut rokotukset hyvissä ajoin ennen reissuun lähtöä. Maakohtaiset suositukset löytyvät kätevästi THL:n nettisivuilta, mutta apua saa myös terveyskeskusten rokotusneuvojilta ja yksityisiltä lääkäriasemilta.

Matkailijan perusrokotuksiin kuuluvat jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotukset ja tarvittaessa MPR- ja poliorokotus.

Lapset saavat rokotukset neuvolassa ja koulussa, aikuisen matkailijan on itse huolehdittava tarvittavista tehosteista. Perusrokotusten lisäksi muiden rokotusten tarve määräytyy kohdemaan, oleskelun luonteen ja matkan keston mukaan.

– Esimerkiksi Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisoihin matkustavia kehotetaan tarkistamaan, että heillä on voimassaoleva tuhkarokkorokotus, elleivät he ole tautia sairastaneet. Tuhkarokkoa esiintyy nyt myös Euroopassa, Pekkanen tietää.

Tropiikkiin matkaavan riskeinä ovat hyttysten levittämät taudit kuten keltakuume, malaria ja denguekuume.

– Denguekuumeeseen ei ole rokotetta, jolloin ainoana ehkäisykeinona on hyönteisiltä suojautuminen.

Puutiaisaivotulehdusrokotusta Pekkanen puolestaan suosittelee harkittavaksi muun muassa Baltiaan, Keski-Eurooppaan, Ahvenanmaalle ja Turun saaristoon suuntaaville patikkamatkailijoille.

Reissun päällä sairastuessa tulee matkavakuutus tarpeeseen. Yleensä matkavakuutus korvaa matkan aikana sattuneen äkillisen sairastumisen tai matkalla tapahtuneen loukkaantumisen aiheuttamat hoitokulut sekä ehtojen mukaiset kotiinkuljetuskustannukset. Olemassa olevan kroonisen sairauden osalta korvataan yleensä vain odottamattoman pahentumisen aiheuttama ensiapuluontoinen hoito.

Vakuutus ei korvaa sairastumista tai loukkaantumista, jonka voidaan katsoa aiheutuneen alkoholin tai huumausaineen käytöstä tai lääkeaineen väärinkäytöstä. Tavalliset matkavakuutusehdot eivät myöskään kata eräitä vaarallisia urheilulajeja kuten laitesukellusta, vuorikiipeilyä tai koskimelontaa. Myös raskaana olevien kannattaa tarkistaa vakuutusehdot.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.