Aamu-unisuus on perimässä

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Pitkiksi venyviä aamu-unia pidetään usein seurauksena huonosti nukutusta yöstä tai jopa laiskuutena.

Tiede kuitenkin kumoaa stereotypiat, sillä aamu-unisuus saattaakin olla perinnöllinen ominaisuus.

– Noin 80 prosenttia ihmisistä on jotain aamu- ja iltatyyppisten väliltä, ja äärityyppejä on noin 20 prosenttia. Erot johtuvat pitkälti perimästä, sillä aamu- tai iltatyyppisyys on yksi niistä synnynnäisistä ominaisuuksista, Työterveyslaitoksen unitutkija Mikael Sallinen sanoo.

Aamu- tai iltatyyppisyys on melko pysyvä ominaisuus.

Sitä voi kuitenkin yrittää muuttaa samalla tavalla kuin esimerkiksi matkustettaessa yritetään sopeutua määränpään vuorokausirytmiin.

Jos aamuisin on vaikeuksia herätä, hyvä lääke erityisesti pimeänä vuodenaikana on myös altistuminen aamuvalolle.

Paras vaihtoehto olisi aamuauringon paiste, mutta sen voi tarvittaessa korvata puolen tunnin annoksella kirkasvalolampun paistetta.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.