Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella.

Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat.

Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria eli laktoosia.

Laktoosi-intoleranssin kanssa hyvin samantapaisia oireita - ripulia, turvotusta ja ilmavaivoja - aiheuttaa keliakia. Keliakiassa vaivojen syynä on viljatuotteiden sisältämä gluteeni.

– Sekä laktoosi-intoleranssissa että keliakiassa oireet ovat pitkälti samantyyppiset kuin ärtyneessä suolioireyhtymässä. Tästä syystä ne suositellaankin sulkemaan pois ennen muita epäilyjä, gastroenterologian erikoislääkäri Hannu Nuutinen selventää.

Laktoosi-intoleranssin voi lääkärin mukaan todeta kotikonsteilla jättämällä kaikki maitotuotteet pois esimerkiksi viikoksi.

Jos oireet katoavat, on kyseessä mitä todennäköisimmin laktoosi-intoleranssi. Jos tulos epäilyttää, löytyy diagnosointiin laboratoriokokeita.

Keliakiaa sairastavien määrä on lisääntynyt viime aikoina ja nykyisin sitä esiintyy vajaalla kahdella prosentilla väestöstä.

Nuutisen mukaan keliakiaa on syytä epäillä herkästi, jos vatsaoireet täsmäävät ja tautia löytyy lähisuvusta. Keliakiatesti tehdään verikokeilla.

– Aiemmin keliakiaa ruvettiin epäilemään, kun potilaat olivat jo aneemisia ja laihtuneita. Nykyään tautia osataan epäillä jo paljon vähemmillä oireilla, Nuutinen kiittelee.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.