Moni suomalainen ruoskii itseään turhaan huonosta ruokavaliosta

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Kolmasosa suomalaisista miehistä ja puolet naisista käyttää ravintoainevalmisteita vitamiini- ja kivennäisaineiden riittävän saannin varmistaakseen. Suomalaisen aikuisväestön ruoankäyttöä ja ravinnonsaantia seuraavan Finravinto-tutkimuksen mukaan lisävitamiinien käyttö on kuitenkin suurelta osin turhaa, eikä edes kohdistu oikein.

– Tutkimus osoitti, että ne, jotka käyttävät ravintoainevalmisteita, saavat jo ruoasta suositusten mukaisen määrän ravintoaineita. Ainoastaan D-vitamiinilisästä oli tutkimukseen osallistuneille hyötyä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ravitsemusyksikön erikoistutkija, ravitsemusterapeutti Merja Paturi selvittää.

Vitamiinivajeenensisijainen korjausliikeon ruokavalion muutos.”Tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista saa riittävästi vitamiineja tavallisesta ruoasta. Väestötasolla vain D-vitamiinia ja B-vitamiinien ryhmään kuuluvaa folaattia saadaan liian vähän.

– Suomalaisilla on hyvä ruokakulttuuripohja, kun verrataan moniin muihin maihin. Meille tyypilliset ruisleipä, peruna, maito, kaurapuuro tai hernekeitto ovat vitamiinirikkaita perusaineksia.

Monipuolinen ruokavalio ei vaadi suuria ponnisteluita ja sen voi koota edullisistakin ruoka-aineista.

Hyvä ruokavalio koostuu päivittäisen ruokailun perusasioista kuten maidon, leivän ja rasvan laadun valinnasta sekä kasvisten, hedelmien ja marjojen säännöllisestä syömisestä.

– Riittävään kasvisten ja juuresten saantiin kannattaa panostaa, sekä käyttää täysjyväviljatuotteita ja kasviöljyjä. Kala on myös tärkeä osa monipuolista ruokavaliota, Paturi painottaa.

Perinteikäs lautasmalli takaa vitamiinit: puolet lautasesta peitetään kasviksilla, neljännes perunalla, pastalla tai riisillä ja toinen neljännes lihalla tai kalalla.

– Mitä värikkäämpi lautanen, sitä parempi. Lapsille kannattaa opettaa kasvisten ja juuresten käyttö myös välipalanaposteltavina.

Vitamiinien tarve kannattaa tyydyttää ruoalla jo senkin vuoksi, että esimerkiksi kasviksissa on vitamiinien ohella paljon muitakin hyödyllisiä aineita kuten soluja hapettumiselta suojaavia flavonoideja.

– Tutkimukset myös osoittavat, että kaikki synteettisessä muodossa saadut ravintotekijät eivät toimi samoin kuin luonnollisessa muodossa nautitut. Sen takia suosittelisinkin syömään mieluummin porkkanan päivässä kuin ottamaan vitamiinivalmistetta.

Ryhmiä, joiden pitäisi täydentää ruokaa vitamiinivalmisteilla, on Paturin mukaan vähän.

D-vitamiinia suositellaan vanhuksille ja lapsille, kalsiumia maitotuotteita käyttämättömille ja B12-vitamiinia kasvissyöjille.

Kolmanneksella miehistä on myös alisaantia C-vitamiinista, mutta siihen vaivaan Paturi ei purkkivitamiineja suosittele.

– Vitamiinivaje tulisi aina ensisijaisesti korjata ruokavalion muutoksella. Esimerkiksi suositeltuun C-vitamiinin päivittäiseen tarpeeseen riittää yksi appelsiini tai kaksi omenaa. Pieni lasi täysmehua ajaa myös saman asian, ravitsemusterapeutti huomauttaa.

Jos kuitenkin epäilee syöneensä huonosti, ei monivitamiinitabletin ottamisesta haittaa ole, vaikkei välttämättä hyötyäkään.

– Jos sairastaa tai on toipilaana, tai jos syö todella yksipuolisesti voi hyvin ottaa monivitamiinitabletin. Muille se on usein turhaa, Paturi muistuttaa.

Tietoa elintarvikkeiden ravintosisällöstä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen elintarviketietopankista www.fineli.fi

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.