Teemu, Saku, Jere, Ville ja Olli, kiitos teille! Kun nämä pelaajat saivat pronssimitalit kaulaan, puuttui taustalta vain Porilaisten marssi. Heidän panoksensa maajoukkueen menestymiseen on ollut valtava. Näissä viimeisissä kisoissa heidän antinsa oli enemmän henkistä, uusi sukupolvi otti nyt vetovastuun.
Mielestäni Suomen leijonat saivat enemmän kuin ennakkoon odotin. Kuolemanpeli voitettiin (puolivälierä), jo se käänsi kisat plussan puolelle. Välieräpelin lopputulos oli väistämätön, ilman Kiprusofin avausmaalin lapsustakin. USA oli yksinkertaisesti liian kova. Suomi jätti taakseen todella kovia maita ja siitä voimme olla ylpeitä. Valmennus ja pelaajat repivät irti sen mitä tuosta joukkueesta sai.
Kun katseli Kanadan ja USA:n finaalia, niin pystyi vain toteamaan, että turnauksen kaksi ehdottomasti parasta joukkuetta olivat vastakkain. Pelin tempo, fyysisyys ja taito olivat aivan uskomattomia! Kisojen parhaalle pakkiparille Suter-Rafalski sattuu musta hetki, varjojen mailla liikkunut Crosby kiittää ja yllättää kisojen parhaan maalivahdin Millerin helposti. Miksi samalla jätkällä illasta toiseen käy tuuri? Siksi, että hän on maailman paras.
