Helsingin Yöjuoksusta tuli heti täysosuma
Rummutus saattelee Kaisaniemen kentälle ja perillä sambaavat riikinkukkomaiset leidit. Värikkäät valot vilkkuvat illan hämärtyessä.
Kentälle on aseteltu aitoja ja punakeltaisia muovinauhoja lähtökarsinoiden rajaamiseksi. Banaanit, energiajuomat ja patukat odottelevat jo maaliintulijoita.
Kaikki tuntuu olevan järjestyksessä yöjuoksua varten. Mutta loppuvatko vessajonot ennen lähtöä?
Pimeällä pelätty puisto lämpenee syyskoleudessa verryttelevistä juoksijoista. Linimentti tuoksahtelee ja moottoripyöräpoliisisaattue saapuu.
Osa juoksijoista on lähdössä naamiaisasussa katuvalojen alle ehkäpä palkinnon toivossa. Sporttisesta joukosta ja järjestelykoneistosta poikkeaa vain rohkea roskisdyykkäri.
Vedetyt alkujumpat vaikkapa Shakiran MM-futisbiisin tahdissa kuuluvat asiaan. Mietin tulisiko omaa juoksukisaa jännittää. Edellinen taisi olla kymmenkunta vuotta sitten kirmaistu kaakkoisvirolainen Suur Munamägi -juoksu.
Kaikilla pitäisi olla nyt sinivalkoinen paita päällä ja mikrosirunauha sääressä. Daa Dirlan Dirlan Daa, laulaa Kai ”Kuju” Hyttinen ja lähtö tapahtuu. Ensimmäisellä musa-asemalla taidetaan soittaa Michael Jacksonin biisiä, seuraavalla Electric Light Orchestraa ja ettei vain kolmannella Scooteria.
Uspenskin katedraali siintää edessä ja sen jälkeen loistaa kahdesti Suurkirkko. Katajanokalla ja Kaivopuistossa käyvä reitti on mukava, muutama mäki luo vaihtelua ja keskustan ilma on yllättävän raikasta.
Valoportteja ja tervapatajono on viritetty matkan varrelle. Tunnelmahan on kerrassaan hieno. Tällaista ei ole Suomessa ennen koettu.
Neljän kilometrin kohdalla vasen pohkeeni alkaa ensi kertaa vikistä, vaikka iskunvaimennusta riittää lenkkareiden pohjissa ja meno on leppoisaa. Asvalttia ei ole tehty juoksemista varten, mutta cityjuoksuissa se on melkein ainut alusta mukulakivien lisäksi.
Hölkkä muuttuu puolimatkassa laahustamiseksi, mutta ihme kyllä krampeitta tullaan maalin ajalla 43.57 ja sijalla 157:s. Alitan sentään lähtöryhmäni maksimiaika-arvion parilla minuutilla.
Yli 45-vuotiaista kestävämpiä on 14 ja naisista 8 – kehtaako tuon tunnustaa.
Alussa näkemäni Marjaana Lahti-Koski kuuluu molempiin ryhmiin ja viihtyy reitillä vain 39.23. Malttamattomin mies on 30.26 juossut Paul Ariko, 27 ja kovin konkari 43.08 kaahaillut Kalevi Kaukonen, 66.
Kotiinpaluun koittaessa juoksijoita kurvaa Kaisaniemen puistoon niin sankkana virtana, ettei välistä meinaa päästä livahtamaan.
– Hitain lähtöryhmä täyttyi ensimmäisenä, valotti meiningin Helsinki Midnight Runin priimusmoottori, Dickenin toiminnanjohtaja Wilhelm Hörhammer.
Neljäs syyskuuta yöjuoksusta tuli siis ihan virallista kansanhuvia Suomessa Helsinki Midnight Runin ansiosta. Tosin nimi on hieman harhaanjohtava, sillä lähtö keskiyön kympille tapahtui kello 21. Ensin ehtivät yöjuoksuillaan Tukholma, Göteborg ja Kööpenhamina yhteensä 37 000 kyöpelin voimin.
Nyt tuli Helsingin vuoro ja samalla täysosuma. 4 200 ihmistä ei voi olla väärässä. Järjestelyt uskottiin 350 jäsenen lauttasaarelaiselle käsipalloylpeydelle 77-vuotiaalle Drumsö Idrottskamraterille, Dickenille.
