Ensin harmonikansoittaja Johanna Juhola ja kosketinsoittaja Milla Viljamaa halusivat tehdä konsertin, mutta eivät ihan tavallista sellaista.
Mukaan pyydettiin teatteriohjaaja Anni Ojanen, ja syntyi Valveunia-näyttämökonsertti.
– Se on vähän enemmän kuin konsertti, mutta ei kuitenkaan musikaali. Juonidraamaa ei ole, Ojanen täsmentää.
Valveunia sisältää uniaiheisia runoja muun muassa Aila Meriluodolta ja Tuomas Timoselta. Uni nousi teemaksi, koska se alkoi toistua konserttiin kerätyissä runoissa. Sitä paitsi jokaisella ihmisellä on jokin suhde unettomuuteen.
Viljamaa ja Juhola sävelsivät runoista lauluja, joissa kuuluvat moderni tango, ranskalainen musette ja kabaree.
Ojasen mukaan Valveunia on myös ”vinksallaan surrealismiin”.
– Liikutaan unen ja valveen rajamailla, oudossa tilassa.
Valveunia-näyttämökonsertti Ateneum-salissa (Kaivokatu 2) 4.–5.9. klo 15 ja 8.–9.9. klo 18. Esitys ja laulu: Ulla Varis ja Tomi Alatalo. Liput 15/10 e Ateneumin neuvonnasta.