Hometalokohun keskiöön joutuneen Finndomon asuntoja kaupataan vilkkaasti Helsingissä.
Finndomo vastaa uuden 124 asunnon puutaloalueen, Myllykylän, rakentamisesta. Ensimmäiset omakoti-, pari- ja rivitalot valmistuvat lokakuun lopussa ja lähes kaikki on jo varattu. Toisen vaiheen 16 asunnosta ensimmäiset on jo varattu. Vain muutamia asuntokokoja on enää tarjolla. Niiden on määrä valmistua ensi kesään mennessä.
Vähän on ollut sellaista hymähtelyä.”
– Myynti on lähtenyt liikkeelle todella hyvin myös toisen vaiheen taloyhtiössä. Edellisessä näytössä kävi toistakymmentä perhettä, sanoo
Marko Välimäki Kiinteistömaailma Itäkeskuksesta.
Vaikka julkisuudessa on puitu valmistalojen homeongelmia jo jonkin aikaa, ei asiakkailta ole Välimäen mukaan tullut huolestuneita yhteydenottoja.
– Vähän on ollut asiakkaiden keskuudessa sellaista hymähtelyä ja pientä huumoriakin tästä uutisoinnista, Välimäki kertoo.
Finndomon toimitusjohtaja Pertti Lehti kertoo, että Myllykylä on yhtiön ”kärkihanke”. Sen rahallinen arvo on Lehden mukaan yli 40 miljoonaa euroa, mutta nykyisen kohun keskellä sen julkisuusarvo saattaa osoittautua vieläkin tärkeämmäksi. Senkään vuoksi Finndomo ei toimitusjohtajansa mukaan aio epäonnistua.
– Se onnistuu. Muita vaihtoehtoja ei ole.
– Koko Suomen mittakaavassa Myllykylä on puurakentamisen kärkihanke. Siitä tulee hyvä ja edustava hanke niin Finndomolle kuin Helsingin kaupungillekin. Tätä tulevat asiantuntijat eri maista katsomaan, Lehti painottaa uskaliaasti.
Hän vakuuttaa, että Myllykylässä ei hometta tulla näkemään. Julkisuudessa yhtiölle esitetty kritiikki on kohdistunut valmistalojen alapohjaratkaisuun ja niiden tekniseen kuivausjärjestelmään. Uudella alueella nämä toteutetaan eri tavalla.
– Myllykylän kohteissa ei lähtökohtaisesti käytetä teknisiä kuivaimia lainkaan ja siellä on tuulettuva alapohja. Tulemme kuitenkin seuraamaan tilannetta ja sitä, tarvitaanko kuivaimia, Lehti kertoo.
Finndomo vastaa kaikkien Myllykylän asuntojen rakentamista. Lehti arvioi, että Myllykylän rakentaminen kestää noin kolme ja puoli vuotta ja se toteutetaan yhdeksässä eri vaiheessa. Yhtiö takaa rakennukset lakisääteisesti kymmenen vuoden ajan.