Lottovoittajan tuoli odottaa onnekkaita Vantaalla
Veikkauksen päätoimiston ovi käy tiuhaan Karhunkierros neljässä Vantaalla. Alueen asukkaat ja yritykset pääsevät ensi kertaa tutustumaan yrityksen tiloihin ja historiaan.
Aulassa seisoo pirteä Annina Seppälä, jonka kasvot ovat useimmille televisiosta tutut. Seppälä juontaa lauantaisia lottoarvontoja.
Hänen vieressään odottelee yksinäinen tuoli istujaansa.
– Tähän voittaja istahtaa hakiessaan voittorahojaan.
Punaisiin kaulahuiveihin sonnustautuneet työntekijät johdattelevat vieraita kohti legenda loungea ja testikäyttöön tarkoitettuja myyntipisteitä ja koulutustiloja.
Oletkoajatellut?
Kun Paavo Nurmi rastitti ensimmäisen Oy Tippaustoimisto Ab:n kupongin vuonna 1940, tuskin osattiin aavistaa, että vuonna 2010 Veikkauksen liikevaihdosta lähes neljännes tulee netti- ja mobiilipeleistä.
70 vuotta sitten sata naista käsitteli manuaalisesti vakioveikkauskuponkeja. Nyt Veikkauksella on yli 15 000 myyjää, jotka myyvät noin kolmeakymmentä erilaista peliä 3 200 myyntipisteessä ympäri Suomen.
Yhden oppaista, tiedotusassistentti Stiina Laineen, perheessä on tavallaan veikkauslaisia kolmessa polvessa. Laine aloitti Veikkauksessa vuonna 1971. Myöhemmin sekä hänen äitinsä että kaksi poikaansa olivat saman työnantajan palveluksessa.
Mielenkiintoinen ura veti puoleensa, vaikka vuosien varrelle mahtui muutamia työpaikan vaihtoaikeita.
– Kuponkien tarkastus oli ihanteellista. Kolme päivää viikossa tehtiin töitä, ja iltavuoro tuntui kesälomalta, Laine muistelee.
Vaikka jättipotti on edelleen saamatta, ja suurin voitto lienee viisi euroa, lotota pitää.
– Lottoan ehdottomasti. Olisi katastrofi, jos joku kerta jäisi välistä, Laine toteaa topakasti.
Legenda-loungen kenties kiinnostavin kohde on historian ensimmäinen arvontakone. Se paljastaa, että lottopallot ovat pingispallon kokoisia.
– Televisiossa ne näyttävät appelsiinin kokoisilta, joku huikkaa hämmästyneenä.
Käytävillä vieraiden seassa vilahtelee vihreänpunainen otus: Jokeri.
Osa vieraista nappaa pari kuvaa itsestään herra Jokerin kainalossa.
Naamarin takana on näyttelijä Juha Varis, joka on vuoden esiintynyt Veikkauksen maskottina.
– Sisätyö on plussaa, mutta pääsykokeet olivat tuskalliset ja vaikeat, hän virnistää veikeästi ja sanoo, että vieraat kutsuvat.
Viimeistään kakkukahvin ääressä keskustellessa selviää, miksi Veikkauksen työntekijät viihtyvät niin hyvin työssään.
– Voiko parempaa olla, kuin työ Suomen onnellisimpien ihmisten, lottovoittajien parissa kaikkine haaveineen, jännityksineen ja avustusrahoineen, kuuluu vastaus.




