Pikkurahalla parasta Tällä kertaa rokkikokki Henry K. Rock tekee keittoa makkarasta. Tähän soppaan säväyksen tuo chili.
Tulinen makkarakeitto
(Ainekset 6-8 hengelle)
1 kg perunaa
Atrian punainen lenkki (500 g)
2 kpl valkosipulin kynsiä
pari sipulia (n. 350 g)
1 pussi keittojuureksia (200 g)
1 pussi herne-maissi-paprikaa (200 g)
3 rkl oliivi- tai chilipippuriviipaleita
1 tl chilijauhetta
1 tl valkopippuria
1 tl cayennepippuria
10 tippaa tabascoa
2 lihaliemikuutiota
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl soijakastiketta
n 2 tl grillausmaustetta
voita n. 20 g
Kauppalaskun hinta oli ruokajuoman, eli 1½ litran maidon kera 4,30 euroa, yhden annoksen hinnaksi tulee noin 40 senttiä. Mausteet löytyivät valmiiksi omasta hyllystä joten niitä ei tarvinnut ostaa. Hinnan edullisuuden vuoksi erittäin sopiva ruoka esimerkiksi opiskelijalle. Suosittelen tekemään ison annoksen kerralla ja laittamaan loput vaikka pakastimeen pieniin rasioihin valmiiksi annoksiksi.
Valmistus on nopeata ja vaivatonta. Inhottavin osuus ensin, eli kuoritaan perunat, viipaloidaan ne pieniksi paloiksi, heitetään perunat noin 3,5 litran kattilaan lihaliemikuutioiden kera, vettä sen verran että pinta on noin pari senttiä perunoiden yläpuolella, ja kiehumaan. Huomautus: 3,5 l kattila tulee ihan täyteen, joten jos kotoa löytyvät kattilat ovat pienempiä, niin jätä vaikka 250 g perunaa pois, ja pitäisi mahtua.
Samalla, kun perunat ovat valmistumassa, paista pienet makkarakuutiot voissa ja lisää ne perunoiden sekaan porisemaan. Suosittelen makkarakuutioiden paistamista kahdessa erässä, sillä tavoin pienelläkin pannulla saa kauttaaltaan makkaran nopeasti valmiiksi.
Keittoon lisätään herne-maissi-paprika- ja keittojuurespussit, oliivit sekä mausteista tabasco, pippurit ja chilijauhe. Tosimies tai tulinen pirttihirmu käyttää oliivien tilalla chilipippureita tai Habaneroa.
Tämän jälkeen paistetaan sipuli isossa määrässä voita, maustetaan soijakastikkeella ja grillausmausteella. Ruokalusikallinen vehnäjauhoja sekaan ja muistathan, ettet polta jauhoja tai sipulia, pilaa helposti keiton maun. Sitten nämäkin keiton sekaan. Vehnäjauhot suurustavat keittoa hyvin, joten siksi olen käyttänyt vehnäjauhoja mukana, mutta vehnäjauhot eivät muuta makua vaikka eivät olisikaan mukana.
Sitten keitosta voi virvelöidä yhden potun palasen ja jos on pehmeä niin keitto on valmis – ja taas herkutellaan.
Henry K. RockKirjoittaja harrastaa ruuanlaittoa, musiikkia ja hyväntekeväisyyttä.