Rei’iät kuuluvat emmentaliin

Kommentoi

Juustoseuran sihteeri Sakari Juurus tuntee suomalaisen juuston historian kuin omat taskunsa. Vuosikaudet juustojen parissa työskennellyttä miestä harmittaa eniten juustojen massatuotanto, jonka takia muun muassa emmental-juustojen rei’iät ovat vähentyneet.

– Katso nyt tätä juustoa, muistuttaako se mielestäsi emmentalia, hän tuhahtaa.

Kunnon emmentalissa on hänen mielestään riittävästi ja oikeankokoisia reikiä. Palapakattujen juustojen paino vaihtelee niin paljon, että reikiä on pitänyt pienentää ja vähentää, että paloista saadaan tasamittaisia.

Helsingissä vuonna 1961 perustettuun yhdistykseen kuuluu jo 700 jäsentä, jotka edistävät parhaimpansa mukaan suomalaista juustokulttuuria.

1960-luvulla kauppojen valikoima oli hyvin suppea, lähinnä vain tahkojuustoa oli tarjolla. Juustoa syötiin kaksi ja puoli kiloa henkeä kohden. Nyt tilalle on tullut toisaalta massateollisuus ja sen rinnalle lukuisia pieniä juustoloita, jotka valmistavat omia erikoisuuksiaan. Juustoa suomalaiset kuluttavat jo huimat 18 kiloa henkeä kohden.

Alun perin vaikutusvaltaisten miesten veljeskunnassa ei naisia nähty. Siispä naiset perustivat ministeri Marjatta Väänäsen johdolla vuonna 1978 oman Juustopöytä-nimisen yhdistyksen, jossa on nykyisin 300 jäsentä.

– Parhaimmat myymälät ja ravintolat ovat juustokilpemme arvoisia, Juurus kertoo.

Kilpiä on myönnetty yli 100 myymälälle ja ravintolalle ympäri Suomea.

Juustoseura verkossa: http://www.juustoseura.fi/

Valtakunnallinen juustokilpailu Suomen Paras Juusto 2010 järjestettiin lokakuussa. Juustoportin Keisarin juusto valittiin parhaaksi kypsytetyksi ja Valion Viola Pikkusisko parhaimmaksi tuorejuustoksi.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.